Ensivaikutelmia

Ensimmäiset kaksi viikkoa onnellisesti takana, ja elämä alkaa vähitellen asettua uomiinsa. Tässä vapaassa järjestyksessä satunnaisia havaintoja ensimmäisten päivien ajalta.

• Britanniassa ihan oikeasti tykätään jonottaa. Toki ihmismassat ovat isoja kun esimerkiksi kaikki aloittavat opiskelijat yrittävät rekisteröityä tai kaikki ulkomaiset opiskelijat yrittävät päästä bussiin, mutta vaikuttaa siltä että jonojen vähentäminen ei missään tilanteessa ole suoranaisesti itsetarkoitus. Mikäs siinä, toistaiseksi ei ole joutunut seisomaan sateessa.
• Huoneessa on tietysti kokolattiamatto. Onnistuin läikyttämään sille kahvia toisena päivänä. Kylppärissä ei ole käsisuihkua edes suihkussa.
• Yliopiston väki pelkää tosissaan tulipaloja. Palohälyttimet ovat riittävän herkällä soidakseen jos käy lämpimässä suihkussa kylppärin ovi auki (en onneksi ollut se onneton jolle tämä selvisi ensimmäisenä päivänä kantapään kautta), ja kynttilöiden polttamisesta keittiössä seuraa kutsu puhutteluun (olin yksi niistä joille tämä selvisi kantapään kautta. Emme menneet).
•  Ulkomaalaisia on tosiaan varsinkin jatko-opiskelijoissa paljon. Varsinkaan omalta laitokselta ei tahdo löytää natiivia hakemallakaan.
• "Jatko-opiskelija" (postgraduate) tarkoittaa täkäläisittäin joko maisteri- tai tohtoriopiskelijaa, mihin minun aivoni eivät tahdo sopeutua. Hämmästyn aina kun kämppäkaveri kertoo olevansa 22-vuotias.
• Kurssikavereiden kanssa sosialisoinnissa on aavistuksen lannistavia piirteitä. Useimmat ovat lähdössä kenttätyömatkoille eksoottisiin ja eeppisiin kohteisin, kuka tutkimaan jaguaareja Kolumbiassa ja kuka norsuja Keniassa. Minä tutkin skotteja Skotlannissa, ja niitäkin lähinnä kirjeitse. Hyvällä tuurilla saatan nähdä matkan varrella hirven.
• Löysin yliopiston ratsastusseurasta vanhan tutun hämeenlinnalaisesta ratsastuskoulusta. Kyllä, maailma on edelleen pieni.
• Toisin kuin kaikki etukäteen minua pelottelivat, kahvi on täällä ihan hyvää. Huomattavasti parempaa kuin brysseliläisissä EU-instituutioissa.
• Leeds Castle ei ole lähelläkään Leedsiä. Sanoivat että se on Englannin kaunein linna, ja saattoivat olla oikeassa, joskin itse olen vanhempien linnojen ystävä. Ympäröivä puisto varsinkin oli huima. Alla aiheesta pari kuvaa.

Keskiviikkona pitäisi päästä ensimmäistä kertaa englantilaisen hevosen selkään. Voi olla että seuraava postaus kertoo siitä.

Mitä, missä ja muuta sellaista

Islannissa maisteriopintojeni aikaan pitämäni blogi jäi aikanaan kesken ennen kuin valmistuin, mutta koitetaanpa uudestaan. Tällä kertaa olen Englannin Canterburyssä, reilun tunnin verran Lontoosta itään. Tarkoituksenani on valmistua tohtoriksi seuraavan kolmen-neljän vuoden aikana. Ohjelman nimi on PhD in Biodiversity Management, ja tutkimuksen kohteena erämaa-alueiden hallinto ja asianomistajien erämaakokemukset Skotlannissa. Noin karkeasti suomentaen.

Kentin yliopistosta sanottakoon sen verran että se on perustettu vuonna 1965 (ensi vuonna on siis odotettavissa bileet), ja se mainostaa itseään “Britannian eurooppalaisena yliopistona”. Opiskelijoita on noin 20 000, joista reilu viidennes ulkomaalaisia n. 130 eri maasta. Brittiyliopistojen ranking-listalla tuorein sijoitus oli kahdeskymmenes, ja (minua ja ehkä teitäkin) kiinnostavia alumneja ovat mm. kirjailijat Sarah Waters (Tipping the Velvet), E. L. James (Fifty Shades of Grey, valitettavasti) ja David Mitchell (Cloud Atlas), sekä koomikko Alan Davies (Jonathan Creek, QI). Latinankielinen motto on Cui servire regnare est, jolle löysin kaksi jokseenkin ristiriitaista englanninnosta: Whom to serve is to reign, ja Whose service is perfect freedom. Palveleminen on siis joko hallitsemista tai vapautta. Molempi parempi, kaiketi.

Canterburyn kaupunki tunnettaneen parhaiten Canterburyn arkkipiispasta, joka on anglikaanisen kirkon pää (herra itse tosin majailee nykyään Lontoossa, mutta katedraali on komea), ja Geoffrey Chaucerin 1300-luvun lopulla kirjoittamasta Canterburyn tarinoista, jonka on väitetty popularisoineen englannin kielen käytön maan kaunokirjallisuudessa ranskan ja latinan sijaan. Tutkijat eivät kuitenkaan ole tästä(kään) täysin yksimielisiä. Blogin nimi piti tietysti kehitellä kyseiseen opukseen liittyen.

Nykypäivän Canterburyssä on vajaat 45 000 asukasta, ja arkkitehtuuri on ainakin allekirjoittaneen silmään ihastuttavan perienglantilaista. Yliopisto on tosin ankeasti modernimpi, ja vähän keskustan ulkopuolella kukkulan päällä. Maisema on toki komea.

Näissä kehyksissä on siis tarkoitus viettää muutama seuraava vuosi. Kenttätutkimusta varten on myös tarkoitus suunnata Skotlantiin, mutta siitä enemmän kun asia tulee ajankohtaiseksi. Ensi kerralla vähän ensivaikutelmia.