Valitettavasti ovet Brysseliin aukeavat jokseenkin jäykästi. Jos haluaa vakityön instituutioissa, on ensin päästävä niin kutsutulle varauslistalle josta työpaikat täytetään. Listallepääsijät valitaan vuosittaisissa 'kilpailuissa', joita järjestetään eri tasoille ja aihepiireille. Minun tapauksessani taso on AD5 (yliopistotutkinto, ei vaadittua työkokemusta), ja aihepiiri yleinen.
Yritin ensimmäisen kerran viime vuonna, jolloin matka tyssäsi heti alkukarsintoihin. Tänä vuonna kiri kantoikin sitten jo loppuotteluun.
Ilmoittautumisaika kyseiseen kisaan on yleensä maalis-huhtikuussa. Tänä vuonna hakijoita oli vaatimattomat 31 400. Ensimmäisessä osassa testataan kielellistä päättelyä (10 kysymystä, 18 minuuttia, vaadittava vähimmäispistemäärä 5/10), numeerista päättelyä (10 kysymystä, 20 min., vähintään 5/10) abstraktia päättelyä, (20 kysymystä, 20 min., vähintään 10/20) ja tilanteenarviointikykyä (20 kysymystä, 30 min., vähintään 24/40). Käytännössä kielellisessä päättelyssä luetutetaan lyhyitä tekstinpätkiä ja jokaiseen tekstinpätkään esitetään neljä väitettä, joista pitää valita se joka on tekstin mukaan oikein. Numeerisessa päättelyssä ratkotaan sanallisia, pääasiassa tilastoihin ja prosenttilukuihin perustuvia monivalintatehtäviä, ja abstraktissa päättelyssä tuijotetaan abstrakteja kuvioita, ja yritetään päätellä mikä kuvio olisi jatkumossa seuraavana (niinikään monivalinta). Kaikki edellämainitut tehdään "ykköskielellä", minun tapauksessani tietysti suomeksi. Tilanteenarviointikokeessa esitetään lyhyitä tilanteita joita toimistotyössä voi tulla vastaan, liittyen priorisointiin, ihmissuhteisiin ja niin edelleen. Jokaiseen tilanteeseen esitetään neljä toimintamallia, joista pitää valita kaikkein paras ja kaikkein huonoin. Tämä osa tehdään ns. kakkoskielellä, jonka on oltava joko englanti, saksa tai ranska. Kokeet tehdään tietokoneella virallisissa testikeskuksissa. Minä tein tänä vuonna omani toukokuun loppupuolella Lontossa.
Ne kandidaatit jotka ovat saaneet kaikista osa-alueista vähintään vähimmäispisteet laitetaan paremmuusjärjestykseen, ja tänä vuonna 1355 parasta kutsuttiin kakkososaan. Kakkososa oli tänä vuonna uusi lisäys AD5-kisaan, aikaisemmin assistenttikisoissa käytetty e-tray (tai "postikori", kuten se on näköjään viehättävästi virallisissa yhteyksissä suomennettu). Tämäkin tehtiin tietokoneella testikeskuksissa kakkoskielellä. Ajoitus osui syyskuun puoliväliin jolloin satuin olemaan Suomessa, joten tein omani Helsingissä. Kokeessa kandidaatille annetaan fiktiivinen rooli jonkin instituution (käytännössä yleensä Komission) virkamiehenä jossakin tietyssä tilanteessa (iso kokous tulossa, lakiehdotus menossa äänestykseen tms.). Materiaalina on sähköpostilaatikko, johon saapuu kokeen ajan tilanteeseen liittyviä viestejä kollegoilta, pomoilta, sidosryhmiltä ja muilta asiaan enemmän tai vähemmän liittyviltä tahoilta. Sitten taas tarjotaan erinnäisiä tilanteita, tilanteisiin kolme reagointivaihtoehtoa kuhunkin, ja kandidaatin tehtävä on arvioida jokainen reagointivaihtoehto 1-5 skaalalla (käytännössä siis hyvin paha - paha - ei hyvä eikä paha - hyvä - hyvin hyvä).
Minulta tuntui loppuvan kokeessa aika täysin kesken, ja olin ihan varma että tähän tämä jäi, mutta vastoin kaikkia odotuksia olinkin niiden 359:n joukossa jotka kutsuttiin viimeiseen osaan. Viimeinen osa (suomeksi arviointikeskus, mutta näin tuttujen kesken Assessment Centre tai AC) alkoi 16.11. kirjallisella tehtävällä, joka taaskin tehtiin samaisissa testikeskuksissa. Kirjallisessa tehtävässä annettiin nippu taas johonkin fiktiiviseen työtehtävään liittyviä dokumentteja, ja niistä piti raapustella kasaan koherentti raportti. Aikaisempina vuosina tähän tehtävään on annettu 90 minuuttia, mutta tänä vuonna aika oli leikattu tuntiin, mikä oli taaskin minulle ihan liian vähän. Ei puhuta siitä sen enempää.
AC:n loput kolme osaa jokainen kandidaatti tekee Brysselissä, noin kahdentoista hengen ryhmissä. Minulle lankesi testipäiväksi 23.11. Alunperin ajattelin että sääli kun valmistautumisaika jää lyhyeksi (verrattuna niihin jotka tekevät kokeen tammi-helmikuussa), mutta tuleepa tehtyä alta pois ennen joulua. Se mihin en ollut varautunut oli 21.11. Brysselissä alkanut täyssulku terrorismiuhan takia.
Me kandidaatit olimme tietysti löytäneet toisemme Facebookissa, ja viikonloppuna kaikki alkavalla viikolla testattavat hätäilivät keskenään, kun kokeet järjestävä EPSO (European Personnel Selection Office) ei ole viikonloppuisin auki, emmekä saaneet varmistusta suuntaan emmekä toiseen. Sunnuntaiaamupäivänä kiipesin sitten junaan hermoillen enemmän kokeen mahdollista peruuntumista kuin terroristeja.
Perille päästyäni kroonisesti ylikansoitettu Bryssel oli jokseenkin vieraan oloinen, kun kaduilla ei juurikaan liikkunut muita kuin hampaisiin asti aseistautuneita sotilaita. Sunnuntai-iltana kymmeneltä EPSO onneksi ilmoitti että kokeet järjestetään normaaliaikataulussa. Nukuin huonosti, eikä asiaa auttanut lainkaan kello yhdeltä yöllä käynnistynyt palohälytys, ja sitä seurannut (onneksi vain) puolen tunnin evakuointi.
Maanantaiaamuna minun piti ilmoittautua EPSO:n tomistolla puoli yhdeksältä. Kun metro oli kokonaan suljettu ja joukkoliikenne muutenkin rajoitettu, ajattelin että a) taksillahan pääsee helposti, ja b) kyllähän nyt tunti väkisinkin riittää taksin saamiseen. Olin hyvin, hyvin väärässä. Kello oli jo yli puolen yhdeksän kun lopulta sain pysäytettyä itselleni taksin käytännössä hyppäämällä sen eteen. Yritin samalla epätoivoisesti soittaa EPSO:n toimistolle selittääkseni tilanteen, mutta kolme vuotta vanha ja jo pitkään huonosti toiminut puhelimeni kieltäytyi täysin yhteistyöstä (tänä viikonloppuna ostinkin sitten uuden). Selitin tilanteen taksikuskille, joka ystävällisesti painoi kaasua, ja ehdin testipaikalle tyylikkäästi vain 20 minuuttia myöhässä. Onneksi alku oli porrastettu kandidaattien kesken, ja minun ensimmäinen osani alkoi vasta tasan yhdeksältä.
Ensimmäisen osan olisi pitänyt olla kaikkein helpoin. Kyseessä oli kahden hengen paneelin pitämä strukturoitu haastattelu, ja todennäköisimmät kysymykset olivat kaikkien tiedossa. Tähän tehtävään olisi siis pitänyt osata varautua, mutta olin itse aamuisen säntäilyni jäljiltä vielä niin sekaisin, että todennäköisesti avauduin ihan liikaa, sen sijaan että olisin ollut asianmukaisen hillitty ja laskelmoiva. Haastattelun jälkeen minulla oli pitkä tauko, jolloin ehdin sosialisoida muiden päivän kandidaattien kanssa. Pääosin varsin mukavaa porukkaa.
Keskellä päivää meillä oli kahdessa kuuden hengen ryhmässä neuvottelusimulaatio, jossa esitimme EU-parlamentin työryhmän jäseniä. Meillä oli kaikilla eri sidosryhmien näkemys tiettyyn tilanteeseen, ja tavoitteena oli päästä hyvässä järjestyksessä toimivaan kompromissiin. Minun ryhmäni lopputulos oli vähintäänkin kelvollinen, mutta omaa suoritustani en oikein osaa arvioida. Iltapäivällä oli sitten kaikista eniten kammoamani tehtävä, eli esitelmänpito. Nippu dokumentteja aiheesta josta en tiedä mitään, 20 minuuttia valmisteluaikaa, 10 minuutin esitelmä, ja 10 minuuttia kysymyksiä jurylta. En ehtinyt kirjoittaa fläppitauluni viimeistä lausetta loppuun, mutta bluffasin tieni yllättävän sujuvasti kysymysosion läpi. Väikkärinpuolustus ei tunnu tämän jälkeen missään.
Kokeen jälkeen oli vähän tyhjä olo. Olin varannut paluulipun vasta torstaille, sillä ajatuksella että viettäisin rentouttavan pikaloman ja tapaisin vanhoja tuttuja. Bryssel alkoi kuitenkin avautua vähitellen vasta keskiviikkona, joten lomailusta tuli vähän yksitoikkoista. Harjoitteluajan työhuonekaverin kanssa istuin maanantai-iltapäivänä pitkään yhdessä harvoista avoinna olevista kuppiloista, ja tiistaina ja keskiviikkona tapasin ihmisiä siltä osastolta jolle harjoitteluni tein. Olivat kovasti sitä mieltä että haluavat minut takaisin, mikä on toisaalta rohkaisevaa, toisaalta raastavaa.
Tilanteeseen paikalliset suhtautuivat lähinnä fatalistisesti. "Se tulee sitten kun se tulee." "Kouluista olen huolissani, mutta pakkohan sitä on yrittää elää normaalia elämää."
Torstaina, kun kävelin keskustan läpi rautatieasemalle, Bryssel alkoi jo vähitellen muistuttaa omaa
