Paras työpaikka ikinä

Ehdin rypeä tovin jos toisenkin omassa työttömyydessäni ja rahattomuudessani. Ei herunut baarimikon paikkaa, ei vastaanottovirkailijan eikä IT-tuen. Uuden kampusravintolan kanssa kirjoitin sentään sopimuksen tarjoilijan paikasta, mutta ravintolan valmistuminen on viivästynyt ja viivästynyt. Lopulta törmäsin Canterbury Punting Company:n työpaikkailmoitukseen. Googletettuani ensin mitä kummaa se "punting" oikein onkaan, lähetin työhakemuksen sekä kyseiseen firmaan että samana päivänä työntekijöitä hakeneeseen jugurttibaariin. CPC:n haastattelussa viihdyin tunnin, jugurttibaarin haastattelussa kahdeksan minuuttia (en minä sieltä ulos kävellyt, loppuivat vain jutunaiheet sekä minulta että haastattelijalta). Ei ollut vaikea arvata kummasta soitettiin takaisin. Sen jälkeen piti enää käydä joella todistamassa ettei mene veneessä täysin lukkoon. En mennyt, kiitos kaiketi lukemattomien Alajärven soutu- ja kumivenekierrosten.

Sen jälkeen onkin sitten treenattu. Sauvominen ei ole ihan täysin intuitiivista toimintaa, varsinkaan joella joka on täynnä erilaisia pikku (ja ei-niin-pikku) virtauksia milloin mihinkin suuntaan. Alkuun seilasin törmästä toiseen kuin olisin ollut pahemminkin päissäni. Lihaksiakin se vaatisi vähän enemmän kuin mitä minulta löytyy, vuoden sitkeästä salillakäynnistä huolimatta. Tällä hetkellä jaksan sauvoa ylävirtaan pahimmassa virtauspaikassa kolmen matkustajan kanssa, kun tavoite olisi 8-12. Toisaalta lupailivat että virtaus hidastuu kesää kohti mentäessä. Olen huomannut käsitteleväni venettä kuin hevosta: paitsi että tilanteita on luettava ja niihin vaikutettava koko vartalolla ihan eri tavoin kuin autolla ajaessa, minulla on myös pakkomielle olla antamatta veneelle periksi, koska "sen jälkeen se tietää olevansa vahvempi".

Mutta vaikka hikeä pukkaakin, ja törmiin törmäily käy pitkän päälle jokseenkin turhauttavaksi, olen vielä toistaiseksi aivan hohteessa. Toistaiseksi minut on valtuutettu viemään asiakkaita vain ylävirtaan niin kutsutulle luontoreitille, jossa on vähemmän tekemistä ja kevyemmät virtaukset kuin alavirran kaupunkikierroksella. Kun kevätauringon paisteessa sitten valuu hiljaksiin alavirtaan matkustajien kanssa mukavia puhellen ja vesilintuja bongaillen, tulee välillä hämmästelleeksi että tästä oikeasti maksetaan. Työkaverit ovat kirjavaa mutta erittäin mukavaa ja kannustavaa väkeä, ja lisäbonuksena meidän kanssamme samoissa tiloissa toimii mainio pieni kahvila, joka aina välillä tarvitsee vapaaehtoisia kokeilemaan uusia kahvilaatuja tai hankkiutumaan eroon vanhaksi menevistä leivoksista. Olemme käytettävissä.

Epäilemättä tämä kuherruskuukausi jossakin vaiheessa päättyy. Olen kuullut jo kauhutarinoista kuumista kesäpäivistä, jolloin työnnetään täysiä veneitä toistensa perään ilman kunnon taukoja. Sen enempää fyysiset kuin sosiaalisetkaan taidot eivät myöskään ole koskaan olleet vahvin puoleni, ja tämä työ perustuu pitkälti molemmille. Mutta kävi miten kävi, olen toistaiseksi turvannut talouteni (ainakin oletettavasti, yhtäkään tiliä ei ole vielä tullut), hankkinut tekemistä joka tasapainottaa varsin mukavasti väikkärin naputtelua, ja saanut elämääni sitä aikaisemmin kaipaamaani Vaihtelua. Aina välillä on hyvä huomata ajattelevansa niin kuin tässä biisissä - ainakin ensimmäisessä ja viimeisessä säkeistössä: