Näkymä olohuoneessamme juhannusaattona oli kuin kliseisestä Hollywoodin draamakomediasta. Englantilais-irlantilais-saksalais-suomalainen kokoelma istui ruokapöydän ääressä synkässä, hitaasti alkoholisoituvassa hiljaisuudessa miettien mitä tuli tehtyä ja miten tästä rinnakkaistodellisuudesta pääsee pois.
Vaikka edeltävien viikkojen gallupit kallistuivat silloin tällöin Brexitin puolelle, täällä yleensä luotettavampina pidetyt vedonlyöntitoimistot uskoivat loppuun asti Britannian EU:ssa pysymiseen. Yöllä, kun tuloksia alkoi sadella, totuus alkoikin sitten valjeta varsin nopeasti. Kun aamulla seitsemältä heräsin paniikissa koska kännykkä ei ollut ladannut enkä tiennyt mitä kello on, Brexit-kampanja oli jo voittanut.
Seuraavat +24 tuntia ovatkin sitten olleet hupaisia. UKIP-puolueen puheenjohtaja, pitkän linjan Brexit-kannattaja ja meppi Nigel Farage oli ehtinyt jo ennen tulosten virallistamista kumoamaan Brexit-kampanjan kärkiväitteen jonka mukaan Britannian EU:lle muka viikoittain maksama 350 miljoonan punnan summa käytettäisiin jatkossa julkiseen terveydenhoitoon (sivuhuomiona todettakoon että Britannia menetti 350 miljardia puntaa suunnilleen lounasaikaan mennessä). Konservatiivipuolueen David Hannan puolestaan oli sitä mieltä ettei kukaan ollut koskaan väittänytkään että Brexit vähentäisi merkittävästi maahanmuuttoa. Farage kehuskeli myös kuinka hienoa oli että taistelu oli voitettu ilman yhtäkään ammuttua luotia tai vuodatettua veripisaraa - noin viikko sen jälkeen kuin EU- ja pakolaismyönteinen kansanedustaja Jo Cox ammuttiin poliittisin motiivein.
Kumottujen lupausten seurauksena osa äänestäjistä alkoi katua valintaansa jo perjantaina - termi "Bregret" lanseerattiin lauantaina. Joillekin tuli yllätyksenä että omalla protestiäänellä olikin seurauksia. Toiset googlettivat hädissään mikä EU oikein on ja miten se toimii. Cornwallin kreivikunta, joka on Britannian toisiksi köyhin, äänesti Brexitin puolesta mutta oli jo perjantaiaamuna vaatimassa hallitukselta vakuuksia että sille taataan jatkossakin EU:n maksamaa 60 miljoonan punnan kehitysapua vastaava summa.
Ennen äänestystä säälin lähinnä itseäni, mutta katseltuani englantilaisten ystävieni totaalista masennusta olen todennut olevani onnekkaassa asemassa. Minulla on jatkossakin EU-passi, minä pääsen jatkossakin pois täältä.
EU:ssa on paljon kritisoitavaa, ja jos äänestystulos olisi perustunut minkäänlaisiin faktoihin se olisi ollut helpommin sulateltava. Valitettavasti vain näyttää siltä että koko sirkus johtui pääosin siitä että Britit - kuten muidenkin EU-jäsenmaiden kansalaiset - tietävät hyvin vähän siitä mitä EU tekee ja miten se toimii. Korostetun polemiikkihakuinen brittimedia on jo vuosikymmeniä syytänyt kansalaisilleen absurdeja valheita, jotka eivät ikinä menisi läpi ihmisille jotka tietävät EU:n toimintaperiaatteista edes alkeet (arvatkaa mistä se joidenkin vuosien takainen kurkkujen/banaanien käyryysdirektiiviskandaali sai alkunsa). Yleisiä Brexit-äänelle tarjottuja perusteita (sekä Brexit-kampanjan että äänestäjien itsensä toimesta) ovat olleet mm. "Koska Turkki saattaa koska tahansa liittyä EU:hun, ja sitten on rajat auki Syyriaan asti" (toisin kuin täällä on julkisuudessa väitetty, yksikin jäsenmaa voi torpata uuden maan jäsenhakemuksen, joten niin kauan kuin esim. Kypros on jäsen, Turkilla on hyvin vähän saumoja - lisäksi Turkki on ollut jäsenkandidaatti 80-luvun puolivälistä asti vailla merkittävää edistystä), ja "En tykkää siitä että mepit eivät ole demokraattisesti valittuja" (Missä olit kaksi vuotta sitten, pässi? Mepit valitaan demokraattisemmin perustein kuin Britanniassa edes parlamentin alahuone, saati ylähuone).
Tiedän olevani etuoikeutetussa asemassa, koska muutama vuosi sitten sain viiden kuukauden tehokurssin EU:sta ja sen lainsäädäntöprosesseista. Voinkin nyt siis kertoa teille luottamuksella, että kyseistä prosessia ei pyöritetä kymmenien tuhansien virkamiesten voimin sitä varten että voitaisiin päättää vihannesten käyryydestä tai Englannin kanaalin englanninkielisestä nimestä (pettymyksekseni Kentiä ei myöskään ole julistettu osaksi Ranskaa).
Kun sen enempää Lontoo kuin Brysselkään ei tunnu tietävän mitä seuraavaksi tapahtuu, voinen turvallisesti todeta etten tiedä minäkään. Oletan että jäljellä olevat jäsenvaltiot haluavat tehdä Britanniasta varoittavan esimerkin omille oikeistopopulisteilleen, joten sille tuskin tarjotaan kovin hyvää sopimusta. Koska kukaan ei oikeasti seuraa mitä Brysselissä tapahtuu, on täysin mahdollista että Britannia hyväksyy Norja-tyylisen "useimmat velvollisuudet muttei paljon mitään oikeuksia"-diilin, ja esittelee sen kansalaisilleen voittona. Kuten ihmisluonteeseen kuuluu, sekä Brexitin kannattajat että vastustajat todennäköisesti jatkossakin uskovat olevansa oikeassa ja tulkitsevat todellisuutta sen mukaan. Tämä olisi se kaikista harmittomin lopputulos. Jos kauhukuvat toteutuvat ja Britannia ajautuu uuteen, edellistäkin pahempaan lamaan, julkinen terveydenhuolto romahtaa ulkomailta tulevan työvoiman puutteessa, Skotlanti itsenäistyy, isot ulkomaiset yritykset lähtevät maasta ja niin edelleen, se sentään ehkä pistää Le Penin ja kumppanit ruotuun, vaikkei muuten olekaan miellyttävä tulevaisuuskuva.
Jäämme siis odottamaan kauhunsekaisella mielenkiinnolla mitä tästä seuraa. Työnhakuni painottanen jatkossa enemmän manner-Euroopan suuntaan.
Ai niin, tämä kaveri on tällä hetkellä todennäköisin pääministerikandidaatti:
No comments:
Post a Comment