Kentältä

Tuli lähdettyä kenttätöihin hivenen yllättäen. Oletin että ohjaajilla olisi vielä paljonkin sanottavaa kysymyslomakkeistani, mutta totesivatkin että: "Hyvä on, mene jo."

No minähän menin, kun kalenterista löytyi vapaa kahden viikon jakso. Valmisteluaika jäi tosin vähän lyhyeksi, enkä ehtinyt saada kiinni juuri ketään niistä ihmisistä joiden kanssa alun perin halusin puhua.

Ensimmäinen kahdesta "tutkimuskohteesta" oli St. Abbs Head Skotlannin kaakkoisnurkassa. Kiinnostuin alueesta alunperin koska siellä toimii rinnakkain Scottish National Heritagen pyörittämä kansallinen suojelualue ja vapaaehtoinen merisuojelualue. Suunnitelmanani oli haastatella vapaaehtoisen suojelualueen hallituksen jäseniä ja verrata heidän kokemuksiaan valtiojohtoisten suojelualueiden asianomistajien kokemuksiin. Paikan päällä kävi kuitenkin ilmi että erinnäisten konfliktien ja rahoitusvaikeuksien seurauksena vapaaehtoinen suojelualue on jokseenkin horrostilassa, eivätkä hallituksen jäsenet olleent tavoitettavissa. Tyydyin siis haastattelemaan paikallisen kylän asukkaita ja suojelualueella käyviä turisteja.

Näkymä suojelualueelta St. Abbs:in kylään

St. Abbs Head (kyllä, ilman heittomerkkiä) on kaunis rannikkoalue jyrkkine kallioineen ja vehreine niittyineen. Kun suuri osa niityistä oli vielä lampaiden kansoittamia, tuli väkisinkin mieleen Islanti. Nukuin herttaisessa B&B:ssä aivan suojelualueen vieressä, ja elin melkein pelkästään skotlantilaisilla aamiaisilla. Itse suojelualueen kiertää huomattavista korkeuseroista huolimatta muutamassa tunnissa, mikä ehkä osaltaan selittää sitä että vastaantulleiden vierailijoiden keski-ikä tuntui olevan huomattavan korkea. Ei voi olla nostamatta hattua selvästi pitkälle eläkeiässä oleville pariskunnille jotka puskivat suuremmin huohottamatta rinteitä ylös.

St. Abbsin jälkeen siirryin Skotlannin vastakkaiselle rannalle Rumin saarelle. Junamatka Skotlannin ylänköjen poikki on jonkin lähteen mukaan yksi maailman kauneimmista, enkä pistä vastaan. Hivenen suretti että Harry Potter -elokuvistakin tuttu The Jacobite -höyryjuna, jolla olisi päässyt osan matkasta, ei sopinut aikatauluihin mennessä eikä tullessa. Hyvältä maisemat kuitenkin näyttivät moderninkin junan ikkunasta.

Rum on luku sinänsä. Saaren on 50-luvulla myynyt SNH:lle nimelliseen hintaan uusrikkaan Sir George Bulloughin leski, sillä ehdolla että saaresta tehdään suojelualue ja Sir Georgen 1800-1900 -lukujen taitteessa itselleen rakennuttama Kinlochin linna säilytetään. Tätä nykyä saarella asuu noin 40 hengen yhteisö, joka omistaa pienen Kinlochin kylän maat ja rakennukset. Kukaan ei tiedä mitä linnalle pitäisi tehdä, sillä se on houkutteleva turistikohde, mutta valitettavasti rakennettu - isäntänsä toiveesta - vaaleanpunaisesta kivestä joka imee kosteutta. Tukirakenteiden tilassa on siis tällä hetkellä toivomisen varaa. Kyläläiset haluaisivat tehdä siitä yhdistetyn museo-hotelli-pitopalvelun, mutta arvioidut restaurointikustannukset ovat tähtitieteelliset.

Kinlochin linna, paikallinen päänsärky

Maisemiltaan Rum on aivan huikea. Olisin ilomielin kadonnut viikoksi kukkuloille, jos en olisi ollut velvollinen keräämään haastatteluvastauksia. Sekin oli kuitenkin helpompaa kuin St. Abbsissa, sillä kaikki kyläläiset löytyivät yhdestä paikasta, ja useimmat vierailijat nukkuivat samassa hostellissa kuin minäkin. Vähän otin sentään omaa lomaa ja kävin vaeltelemassa ja valassafarilla.

Valaiden kuvaaminen on haasteellista. Tämä on (kuulemma) lahtivalas.

Viisi päivää oli lopulta Rumilla aivan liian vähän. Päästäkseni asioiden ja ongelmien ytimeen, minun olisi pitänyt viettää kyläläisten kanssa paljon enemmän aikaa. Viimeisenä iltana päädyin hetkeksi juttelemaan (juomaan) paikallisten kalamiesten kanssa, mutta aika yksinkertaisesti loppui kesken.

Oma sosiaalisen sulavuuden puutekin tuli kahden viikon aikana tielle kerran jos toisenkin. Vieraiden Ihmisten Häiritseminen ei tule minulle luonnostaan, ja olisin saanut huomattavasti enemmän materiaalia kasaan jos kolmen neljästä vastaantulijasta kohdalla en olisi ajatellut: "näyttää pelottavalta, kysyn seuraavalta." No, niillä korteilla on pelattava jotka on jaettu. Osaa kyselylomakkeista odotan vielä lähetettäväksi minulle postissa, saa nähdä päätyvätkö ikinä tänne asti. Todennäköisesti joudun tekemään jossakin vaiheessa vielä toisenkin reissun, ja Rumille haluan ehdottomasti palata ilman työvelvoitteita. Puolet saaresta jäi täysin näkemättä!

Loppukaneettina: Suosittelen Skotlantia. Kannattaa kuitenkin ottaa hyttyshuppu mukaan.