Saturday 13 September 2014

Loppukesä ja uusi koti

Englantilainen kesä oli lopulta varsin miellyttävä. Ei ihan yhtä kuuma kuin Suomessa, mutta riittävän lämmin saamaan ainakin suomalaisen ja irlantilaisen hikoilemaan. Kreikkalaisilla tosin oli kylmä, mutta niillä nyt oli Belgiassakin. Collegen takapihalla on mukava pelto, jolla pidettiin piknikkejä

Kesän kohokohta oli International Marine Conservation Congress Glasgowssa. Sen lisäksi että pääsi kuuntelemaan inspiroivia ja opettavaisiakin puheita ja puhujia, samassa yhteydessä pääsi viettämään aikaa myös kahden Islannin opiskelukaverin kanssa, jotka tulivat Kanadasta asti. Glasgow on varsin mainio kaupunki, joskin ravintolat menevät kiinni absurdin aikaisin. Varsinkaan arkipäivinä ei luentojen jälkeen tahtonut löytää ruokaa enää mistään. Löydettiin kuitenkin pari mukavaa perinteistä paikkaa, ja intialainen jossa on väitetään keksityn tikka masalan (linkittäisin ravintolan jos muistaisin mikä sen nimi on).

Canterburyssä kanssaopiskelijat ja luennoitsijat ovat perehtyneitä lähinnä kuivan maan ympäristöön. Tuli kotoisa (ja motivoiva) olo kuunnellessa ihmisiä joiden tutkimusaiheet ovat lähempänä omaa ympäristöä. Kuulin myös muutaman luennon jotka toivon että olisin kuullut ennen viimevuotista Brysselin-komennusta. Hiukan iski myös tutkimusaihekateus, onneksi elämässä (toivottavasti) riittää vuosia.

Elo-syyskuun taitteessa pääsin lopulta myös käymään Suomessa. Kaksi viikkoa meni mukavasti ystäviä ja sukulaisia tavatessa ja yksiä häitäkin juhliessa. On lohdullista että Suomessakin on vielä ystäviä joiden kanssa voi jatkaa juttua siitä mihin viimeksi on jääty, niin kuin ei missään olisi ollutkaan.

Seuraavaksi edessä on paluu arkeen tutkimuksen suhteen, tarjoilijana aloittaminen ja muutto. Olemme vähitellen alkaneet siirtää omaisuuttamme mäkeä alas työllä ja tuskalla hankittuun uuteen kotiin. Ensivisiitillä huomasin sekoittaneeni talon julkisivun toiseen taloon jota kävimme katsomassa; pahoitteluni siis kaikille joille väitin sen olevan rivitalo. Se on itseasiassa paritalo, joskin etäisyys viereiseen rakennukseen on noin metri.

Lupasin pientä rahallista korvausta vastaan ottaa sen huoneen joka jää yli, ja kun meitä on asunnossa yksi vähemmän kuin makuuhuoneita, päädyin lopulta valitsemaan kahden huoneen väliltä. Toinen on iso ja varustettu 140 cm sängyllä mutta surkealla työpöydällä ja olemattomalla säilytystilalla. Toinen on pikkuruinen ja varustettu 80 cm sängyllä mutta hyvällä työpöydällä, asiallisella määrällä säilytystilaa ja takapihalle osoittavalla ikkunalla. Päädyin jälkimmäiseen. Nyt meillä on vierashuone johon voi hätätapauksessa tunkea vaikka pariskunnan.

Lupaan laittaa kuvia jahka saamme sisustuksen johonkin järjestykseen.

No comments:

Post a Comment